Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

http://dynastyweb.kase.fi:80/kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2018/5

Osa-aikainen lastenhoitajan sijaisuus 6.2. - 31.3.2018


OSA-AIKAINEN LASTENHOITAJAN SIJAISUUS 6.2.-31.3.2018 / KAUSTISEN KUNTA, VARHAISKASVATUS
 
Kaustisen kunta hakee 50 %:n osa-aikaista lastenhoitajan sijaista ajalle 6.2. - 31.3.2018. Sijoituspaikkana on Kinon esiopetusyksikkö. 50 %:n osa-aikaisuus järjestellään siten, että työntekijä tekee työtä kaksi viikkoa kerrallaan 38,75 h/vk, joiden jälkeen on kaksi viikkoa vapaata. Tehtävät työviikot sijoittuvat kalenterikuukauden alkuun. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määritellään KVTES:n mukaisesti.
 
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto (esimerkiksi lastenhoitaja, päivähoitaja tai lähihoitaja, huomioon otetaan myös sosionomi AMK-tutkinnon suorittanut, jos opintoihin sisältyvät 60 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot). Tehtävissä edellytetään kokemusta lasten parissa työskentelystä sekä tuntemusta lasten kasvusta ja kehityksestä. Tehtävässä toimiminen edellyttää kykyä toimia itsenäisesti sekä tiimityössä toisten kasvattajien kanssa. Lisäksi toivomme oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä hyviä yhteistyötaitoja.
 
Hakemukseen on liitettävä todistukset kelpoisuudesta, nimikirjanote tai ansioluettelo (CV). Lisäksi toimeen valitun on esitettävä lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
 
Hakuaika päättyy 23.1.2018 klo 12.00. Tehtävässä noudatetaan 3 viikon koeaikaa. Hakemukset ansioluetteloineen sekä opinto- ja työtodistusjäljennöksineen toimitetaan osoitteella Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut, PL 10, 69601 KAUSTINEN. Kuoren päälle sana "Hakemus/lastenhoitaja". Hakemuksia ei palauteta.
 
Lisäksi hakijoita pyydetään täyttämään hakuyhteenvetolomake ja toimittamaan se täytettynä hakemuksen mukana tai sähköisesti osoitteella sivistys@kaustinen.fi.
 
Lisätiedot: päiväkodin johtaja Emmi Huntus, puh.040 843 5673, emmi.huntus(at)kaustinen.fi.
 
Kaustisen kunta on savuton työpaikka.
 

Lähettäjä: Varhaiskasvatus
Julkaistu: 09.01.2018 09.18


Lisätietoja Kaustisen kunta
PL 10
69601 KAUSTINEN
kaustisen.kunta@kaustinen.fi