Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

http://dynastyweb.kase.fi:80/perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2018/46

Matemaattisten aineiden tuntiopettaja

Perhon kunta julistaa haettavaksi
    
MATEMAATTISTEN AINEIDEN TUNTIOPETTAJA
 
ajalle 7.8.2018 – 1.6.2019 yläkouluun. Valitulla on oltava opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukainen kelpoisuus matematiikassa ja lisänä fysiikassa ja/tai kemiassa.
 
Edellytämme monipuolisia tvt-taitoja. Arvostamme positiivisuutta, joustavuutta ja kykyä reagoida rakentavasti muuttuviin tilanteisiin. Ammattitaidon lisäksi toivomme hakijalta innokasta ja aktiivista otetta opetukseen sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Näitä taitoja ja ominaisuuksia arvioidaan hakemuksen ja/tai haastattelun perusteella.
 
Palkka OVTES:n mukainen. Tehtäviin valitun on ennen tehtävän aloittamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on neljä kuukautta.
 
Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Paperimuotoinen hakemus, joka osoitetaan kasvatus – ja opetuslautakunnalle ja johon tulee liittää cv ja selvitys hakijan kelpoisuudesta tulee toimittaa os. Perhon kasvatus – ja opetuslautakunta, PL 20, 69951 PERHO tai sähköpostitse kirjaamo@perho.com. Hakemukseen tulee merkitä - matemaattisten aineiden tuntiopettaja.
 
Hakuaika päättyy torstaina 31.5.2018 klo 12:00. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Mahdolliset haastattelut järjestetään 5. ja/tai 6.6.2018.
 
Lisätietoja antavat yläkoulun ja lukion vt. rehtori Mirja Siironen puh. 040 763 2303 tai mirja.siironen@perho.com tai sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö, puh. 0400 798 011 tai mervi.paakko@perho.com.
 
Lisätietoja kunnasta www.perho.com. perhon kunta on savuton.
 
Perhossa 8.5.2018                                            Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta

Julkaistu: 08.05.2018 16.28