Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

http://dynastyweb.kase.fi:80/perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/7

Luokanopettajan virka

Perhon kunta julistaa haettavaksi

LUOKANOPETTAJAN TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAN VIRAN 

Haemme toimeliaaseen joukkoomme aikaansa seuraavaa, oman työnsä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta luokanopettajaa 1.8.2020 alkaen. Viran  kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) mukaisesti. Eduksi katsomme taidot TVT-osaamisessa sekä käsitöissä. Arvostamme positiivista ja kehittävää asennetta, yhteistyökykyä ja aitoa kiinnostusta oppilaiden kohtaamiseen ja luokanopettajan monipuolisiin tehtäviin.
Tarjoamme hyvän työyhteisön kannustavan ilmapiirin uusissa ja toimivissa koulutiloissa.

Palkka OVTES:n mukainen. Tehtävään valitun on ennen tehtävän aloittamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on kuusi kuukautta.

Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Paperimuotoinen hakemus, joka osoitetaan sivistys- ja vapaa-ajanlautakunnalle ja johon tulee liittää cv ja selvitys hakijan kelpoisuudesta tulee toimittaa os. Perhon sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta, PL 20, 69951 PERHO tai sähköpostitse kirjaamo@perho.com. Hakemukseen tulee merkitä ”luokanopettajan virka”.

Hakuaika virkaan päättyy perjantaina 11.3.2020 klo 12:00. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Lisätietoja antavat alakoulujen rehtori Pasi Kanniainen puh. 044 575 9074 tai pasi.kanniainen@perho.com ja sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö, puh. 0400 798 011 tai mervi.paakko@perho.com.

Perhon kunta on savuton työpaikka ja toteutamme Tuoksuton kunta -periaatteita. Lisätietoja kunnasta www.perho.com.

Perhossa 3.2.2020                          Sivistys – ja vapaa-ajanlautakunta

             

Julkaistu: 03.02.2020 12.31