Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

http://dynastyweb.kase.fi:80/perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/19

Liikunnan ja terveystiedon lehtorin toistaiseksi voimassa oleva virka

Perhon kunta julistaa haettavaksi

LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON LEHTORIN TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAN VIRAN

Perhon yläkouluun ja lukioon. Valitulla on oltava opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukainen kelpoisuus.

Haemme toimeliaaseen joukkoomme aikaansa seuraavaa, oman työnsä ja koulujen kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Tehtävään valitulta odotetaan opetussuunnitelman mukaista toimintatapaa, tiimityöskentelytaitoja sekä tieto- ja viestintäteknistä osaamista. Arvostamme sitoutumista yhdessä sovittuihin pelisääntöihin. Eduksi katsomme myönteisen, motivoituneen ja oppilaslähtöisen asenteen opetukseen. Näitä taitoja ja ominaisuuksia arvioidaan hakemuksen ja/tai haastattelun perusteella.

Palkka on OVTES:n mukainen. Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä
lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 5004/2002
mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Työ alkaa 1.8.2020 ja koeaika on kuusi kuukautta.

Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Paperimuotoinen hakemus, joka osoitetaan sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnalle ja johon tulee liittää cv ja selvitys hakijan kelpoisuudesta, tulee toimittaa os.
Perhon sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta, PL 20 69951 PERHO tai sähköpostitse kirjaamo@perho.com.
Hakemukseen tulee merkitä ”liikunnan ja terveystiedon lehtori”.

Hakuaika virkaan päättyy 27.3.2020 klo 12:00 mennessä. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Lisätietoja antavat sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö, puh 0400 798011 mervi.paakko@perho.com tai yläkoulun ja lukion vt. rehtori Reijo Koivisto, puh 040 7632303 reijo.koivisto@perho.com

Perhon kunta on savuton työpaikka ja toteutamme Tuoksuton kunta -periaatetta.

Lisätietoja kunnasta www.perho.com.

Perhossa 25.2.2020                          Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta

Lähettäjä: Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta
Julkaistu: 03.03.2020 11.32